sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Michelin-illallinen

Viime kesän lomareissun yksi kohokohdista oli illallinen Michelin-ravintolassa nimeltä Restaurant Le Bigaradier Le-Par-Sour-Loupin kylässä 30 km Nizzasta pohjoiseen. Listalla oli kolme alku-, pää- ja jälkiruokavaihtoehtoa joista valitsimme, mutta kaikenkaikkiaan eteemme tuotiin seitsemän eri ruokalajia. Palvelu oli kerrassaan ensiluokkaista. Majapaikkamme oli samaisessa kylässä, joten illallisen jälkeen kävelimme kotiin lämpimässä illassa tulikärpästen valaistessa tietä. Illallinen oli siis alusta loppuun suuri elämys.


Ravintolan kyltti näkyy tuossa kuvan keskellä olevan tornin yläosassa.



Saimme ensimmäinä keittiön tervehdyksen. Lautasella oli pieniä herkkuja, joiden ainesosat toistuivat pitkin illallista. Kohokohtana mainittakoon vasemmalla oleva hanhenmaksamousse, joka oli hyvin kevyttä.



Saimme vielä toisenkin "yllätysruoan" ennen alkuruokaa. Tomaatti-consommé, ricottajuustoa ja timjamia. Tuo oli ihanan raikasta, erittäin herkullista.




Olimme illallisella kuuden hengen seurueessa, joten sain napsaistua kuvan jokaisesta ruoasta. Tässä alkuruoaksi nauttimani mustekalanmusteella värjätty risotto merenelävillä. Herkullista. Alkuruoat olivat kooltaan aika suuria verrattuna pääruokaan.





 Vieruskaverin salaatti, emme oiken muista, mitä siinä oli...




Hanhenmaksaa, raparperihilloa ja crostini hedelmillä. Annos oli hyvä, hanhenmaksassa ei oltu säästelty; kuulemma pienempikin viipale olisi riittänyt.




 Pääruoaksi perunakakkuja, parsaa ja kalaa. Puhtaat ja tuoreet maut, jälleen erittäin onnistunut annos.

Vasikkaa, perunoita ja artisokkapyree. Erinomaista.



 Kolmas vaihtoehto oli lammasta.






 Ennen jälkiruokaa meille tarjottiin banaanikakkua pienessä purkissa.





Jälkiruokavalinani oli hieman liian tuhti makuuni. Pohjalla rapea keksi, vadelmia, suklaamoussea ja suklaakastiketta. Hyväähän se kuitenkin oli.



Nougatjäätelöä ja marjoja.


Kahvin kanssa saimme valikoiman erilaisia pieniä leivonnaisia.

 Loppuun tottakai kahvit ja calvadokset.


perjantai 21. syyskuuta 2012

Coca - katalonialainen pizza

Edellisen kerran mereneläväpadan alkuruoaksi leivoimme katalonialaisia pizzoja, tietysti saman Glorian ruoka & viini - lehden ohjeella. Näistäkin tuli kerrassaan mainioita! Pohja varsinkin oli todella hyvä ja aiommekin testata ihan "tavallisen" pizzan tekoa tuolla pohjalla. Tällaista ruokaa emme olleet ennen maistaneetkaan.

Coca



Tässä on Acosta-grilli, siitä lisää kohta.







2 kpl cocaa
Täyte
2 keltaista paprikaa
2 punaista paprikaa
1 rkl oliiviöljyä
4 rkl tomaattisosetta (meillä oli 2 rkl ketsuppia ja 2 rkl tomaattipyreetä, tuli hyvä)
1 prk sardellifileitä (meillä oli säilykesardiineja ja hyviä tuli...)
4 rkl raastettua manchego-juustoa
tuoretta rosmariinia

Pohja
2 1/2 dl haaleaa vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1/2 dl oliiviöljyä
7 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

Tee taikina kohoamaan. Sekoita vesi, murskattu hiiva, suola, sokeri ja öljy kulhossa. Lisää puolet jauhoista ja sekoita. Lisää loput jauhoista vähitellen ja vaivaa taikina sileäksi ja notkeaksi. Anna kohota 30 min - 1 h. 

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen paprikoiden paahtamista varten. Välihuomautus: meillä oli mökillä käytössä mahtava Acosta-grilli suoraan DDR:stä. Ihan pettämätön vehje jo usean vuosikymmenen ajan. Sillä tulee täydelliset lämpimät voileivät, paistetut makkarat, grillatut vuohenjuustot, grillatut pinjansiemenet ja nyt, paahdetut paprikat. Olen yrittänyt etsiä näitä käytettynä netistä, muttei ole tullut myynti-ilmoituksia vastaan.

Back to the recipe; halkaise paprikat, poista kanta, siemenet ja valkoiset osat. Paahda paprikanpuolikkaat melkein mustiksi uunissa leivinpaperin päällä välillä pari kertaa käännellen noin 10-15 min. 

Laita kuumat paprikat muovipussiin/kulhoon ja kelmun alle ja tiivistä tarkasti. Kun paprikat ovat jäähtyneet, irrota kuori sormin. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sipulikuutiot öljyssä keskilämmössä pehmeiksi, noin 5-10 min. Leikkaat kuoritut paprikat pitkittäin 1-2 cm leveiksi suikaleiksi. 

Jaa taikina kahtia ja pyörittele niistä kaksi pötköä. Kaulitse pötköt soikeiksi levyiksi. Aseta piirakkapohjat leivinpaperin päälle erillisille pelleille. Sivelle niille hieman tomaattisosetta. Levitä sipulikuutiot levyille ja asettele paprikasuikaleet ja sardellit poikittain sipulien päälle. Ripottele pinnalle juusto. Silppua rosmariinia päälle. Paista 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.


maanantai 17. syyskuuta 2012

Katalonialainen Fideuá-mereneläväpannu

Glorian Ruoka & Viini esitteli jälleen aivan ihania reseptejä ja olemmekin uusimmasta numerosta kokeilleet jo neljää eri ruokaa. Kyllä ne siellä osaa. Tämä mereneläväpannu oli herkullinen ruoka ja sopiva näihin syysiltoihin. Reseptissä oli kyllä pakko olla iso virhe, sen verran iso että saatamme ensimmäistä kertaa laittaa palautetta ja pyytää oikaisua. Ohjeessa sanotaan, että pannuun tulee 30 g sahramia. Sahrami myydään 0.5 g pakkauksissa ja tuo määrä maksaa vajaan kolme euroa. Sahrami on "krookuksen sukuisen sipulikasvin kuivatuista, rihmamaisista emin luoteista saatava mauste, jota käytetään antamaan makua sekä keltaista väriä" (www.meira.fi). Tuo yksi pussillinen (teimme puolikkaan annoksen kahdelle huom.) riitti maustamaan pannun ja antamaan väriä, joten mikä lie virhe tuossa ollut. Nooo kaikesta huolimatta siis muutoin todella hyvä resepti. Aivan pakko moittia nyt tuota mökillä huonossa valossa otettua kuvaa, joka ei anna nyt ruoalle oikeutta, vaikkakin tiedostamme, miten ärsyttävää on kun haukutaan omia kuvia ja syytetään jotakin valaistusta....

 Fideuá eli katalonialainen "pyttipannu"




6 hengelle

16 pakastettua raakaa tiikerirapua
600g kuhan, siian tai mateen fileetä, meillä oli kuhaa ja ahventa
1 dl oliiviöljyä
1/2 kg tuoreita simpukoita (me oikaisimme ja laitoimme puolikkaaseen satsiin 1 prk säilykesimpukoita, eli voisi tuohon koko reseptiin laittaa 2 purkkia)
400g fideopastaa tai rakettispagettia (emme löytäneet isostakaan marketista fideopastaa, rakettispagetilla mentiin)
30 g sahramia Meidän mielestämme 1 g riittää tuohon kuuden hengen annokseen
6-8 dl kalalientä (meillä oli 1 kalaliemikuutio ja sitten ohjeen vesimäärä)
2 rkl silputtua ruohosipulia

Sulata ja kuori jättikatkaravut. Leikkaa kalafileet 2-3 cm:n paloiksi. Lorauta pannuun puolet oliiviöljystä ja paista kalapalat kypsiksi. Nosta ne syrjään odottamaan.

(Esikäsittele simpukat. Harjaa kuoret kylmässä vedessä ja poista parta. Kopauta simpukoota ja poista ne, joiden kuroi ei sulkeudu tiiviisti.)

Kuumenna loput oliiviöljystä. Paista spagettia öljyssä välillä sekoittaen kunnes se on vaaleanruskeaa (emme tienneet mitä tuo tarkoittaa rakettispagetin osalta, paistoimme sitten jonkun vajaa 10 min) 5-10 minuuttia. Liuota sahrami tilkassa kalalientä ja lisää se spagettiin. Lisää loppu kalaliemi ja kypsennä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia, kunnes liemi on lähes kokonaan imeytynyt pastaan ja se on kypsää ja kosteaa. Tarkista maku.

Lisää paistetut kalanpalat, simpukat ja katkaravut. Hauduta kannen alla, kunnes kaikki ainekset ovat kuumentuneet (ja tuoreet simpukat auenneet) noin 5-10 minuuttia. Älä keitä,etteivät ainekset sitkisty. Koristele silputulla ruohosipulilla.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Marinoitu sipuli, possun sisäfile ja couscous

Tässä yksi mökillä kokattu aterialta kesälomalta. Mökkiolosuhteissa oikaisimme monessa kohtaa. Couscousin kanssa oikaistiin sen verran, että kyseessä oli GoGreenin valmiiksi maustettu couscous, siinä oli seassa muun muassa gojimarjoja, aprikoosia, kurpitsansiemeniä, sipulia, chiliä ja valkosipulia. Oli kyllä ihan tosi hyvää couscousia!! Possun kanssa myös mentiin helpoimman kautta ja sen pintaan siveltiin valmista valkosipuligrilliöljyä. Sipulin kohdalla huomiona sellainen, että sen pitää antaa marinoitua noin tunti ja lopuksi vielä sen pitää jäähtyä.

Marinoitu sipuli ja possun sisäfile
























Marinoitu sipuli (2 annosta)

2 keltasipulia
1 punasipuli
2 valkosipulin kynttä
1 tl mustapippuria
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
punaviiniä

Viipaloi kaikki sipulit. Laita tiiviseen astiaan. Lisää mausteet. Kaada punaviiniä sipulien päälle siten, että ne juuri peittyvät. Anna maustua jääkaapissa noin tunti. Siirrä kaikki ainekset pieneen kattilaan. Kiehauta ja anna porista pienellä lämmöllä, kunnen neste on lähestulkoon haihtunut. Sipulien tulisi olla myös pehmeitä. Tarkista maku ja anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Possun sisäfile

500 g sisäfilepala (se on sellainen pitkulainen)
Grilliöljyä

Ota file hyvissä ajoin huoneen lämpöön, voitele joka puolelta grilliöljyllä ja anna olla noin 20 minuuttia. Lämmitä grilli erittäin kuumaksi. Paista molemmilta puolelta muutaman minuutin ajan grillin ollessa hyvin kuuma lisää grilliöljyä aina kun käännät. Tämä jälkeen vähennä lämpöä ja käännä + lisää öljyä viiden välein, kunnes lihan sisälämpötila on 85 astetta. Tällöin liha on kypsää.