lauantai 8. elokuuta 2015

Grillattu kana, marokkolaistyyppinen marinadi

Tuli idea rakentaa grillailuillallinen marokkolaistyyppisten makujen ympärille ja hyvin onnistuimme, maukasta oli. Tässä hyvän marinadin ohje kanalle. Alkuperäinen resepti löytyi täältä, mutta ei meillä ollutkaan aivan kaikkia samoja mausteita mukana mökillä. Maut olivat kuitenkin erittäin kohdillaan, joten laitetaan tähän se meidän version ohje. Kana on aivan parasta avotulella grillattuna!

Grillattu kana, marokkolaistyyppinen marinadi


4 hengelle
4-6 kanafilettä
4 rkl oliiviöljyä
4 rkl sitruunamehua
3 valkosipulinkynttä
1 rkl korianterinsiemeniä
0,5 rkl kuminaa, mielellään jauhettua
1 rkl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
0,5 rkl mustapippuria myllystä
0,5 rkl suolaa
puoli ruukkua tuoretta persiljaa
puoli ruukkua tuoretta korianteria 

Kuori ja hienonna valkosipuli. Hienonna yrtit. Lisää kaikki ainekset isoon pakastepussiin (tai kulhoon ja kelmu/kansi päälle jos pussia ei ole) ja sekoita. Lisää kanat marinadin joukkoon, katso, että ovat kauttaaltaan marinadissa. Sulje pussi hyvin. Anna marinoitua mielellään vähintään 4 tuntia jääkaapissa. Ota marinadipussi noin puoli tuntia ennen grillausta huoneenlämpöön, paras grillaustulos saadaan, kun liha on huoneenlämpöistä, ts. ei liian kylmää. Grillaa avotulella hyvässä hiilloksessa kypsäksi, olikohan ne meillä tulella noin 15 minuuttia.