sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Jouluinen luumukakku

Meidän tämän vuoden joululeivonnainen tulee tässä; hyydytetty luumukakku. Kakun tekeminen on nopeaa, ja sitten se jätetään hyytymään jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi. Oli oikein raikkaan ja sopivan luumuisen makuinen. Ohje alunperin Hellapoliisi-blogista, vähän muutimme joiltakin osin reseptiä. Tässä toisessa blogissa on mallia miten kakun voisi koristella, me menimme kevyemmällä meiningillä tällä kertaa.

Jouluinen luumukakku


 

Pohja:
150 g piparkakkuja
75 g voita
1 rkl maitoa
1 tl kanelia

Täyte:
4 liivatetta
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200g vaniljanmakuista rahkaa, saa valmiina kaupasta
200g luumumarmeladia, sitä samaa mitä laitetaan luumutorttuihin
1 tl vanilliinisokeria
2 rkl glögiä tai vettä

Pinnalle:
2 dl kuohukermaa 
1 rkl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
100 g luumumarmeladia tai enemmän, maun mukaan
maun mukaan joulukarkkeja ym. koristeluun

Vuodaa irtopohjavuoka leivinpaperilla tai muovikelmulla. Murenna piparkakut muruksi leivonta-astiassa. Meillä oli ohuita piparkakkuja jotka oli helppo musertaa sormin. Sulata voi mikrossa. Lisää sulatettu voi murujen sekaan. Lisää maito ja kaneli. Sekoita hyvin ja painele vuoan pohjalle. 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike leivontakulhossa. Lisää joukkoon vaniljarahka, luumumarmeladi ja vanilliinisokeri. Sekoita lastalla hyvin. Kuumenna glögi/vesi kattilassa kiehuvaksi. Puristele liivatteista vedet pois yksi kerrallaan, ja lisää ne kuumaan nesteeseen. Lisää liivateseos täytteeseen ja sekoita hyvin lastalla. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia. 

Irrota kakku vuoasta. Vatkaa kuohukerma ja mausta sokerilla. Levitä lastalla luumumarmeladi varovasti kakun päälle, hilloa meni meillä vähän päälle 100 grammaa. Pursota kerma kakun reunoille, koristele vielä halutessasi karkeilla. 

torstai 8. joulukuuta 2016

Nyhtökaura Pad Thai

Kyllä nyhtökaura vie voiton härkiksestä ja mifusta, helposti! Ollaan kaikkia näitä käytetty ruoanlaitossa ja maultaan ja koostumukseltaan nyhtökaura on meidän mielestä miellyttävintä. Vähän näitä käyttäessä tulee sellainen olo että ilmankin pärjäisi, mutta toisaalta tuovathan ne ruokaisuutta ja lisäproteiinia kasvisruokaan. Tämä ohje on nyhtökaurafirman sivuilta ja todella maukasta tuli, nyhtökauralla tai ilman! 

Edit: 10.9.2017, reseptiä päivitetty sokerin kohdalla. 

Nyhtökaura Pad Thai



Neljälle

Kastike
1 dl tamarinditahnaa
1 dl palmusokeria - käytä palmusokeria 1 dl. Jos sitä ei ole, käytä esim. ruokokidesokeria mutta vain 0.5 dl
4 rkl kalakastiketta
3 rkl tuoretta raastettua inkivääriä

Nuudelit
250 g Ginger-nyhtökauraa. Meillä oli vain tavallista, mutta lisättiin tuoretta inkivääriä, ks resepti
100 g nuudelia, (vehnänuudeli meidän suosikkia)
2 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia
100 g kiinteää tofua
1 kananmuna
1 tuore punainen chiliä ilman siemeniä ja rihmastoa
1.5 dl mungopavun ituja. Meillä ei ollut, ei haitannut
1 dl paahdettuja maapähkinöitä murskattuna
1 ruukku ruohosipulia
puolikas lime
(kalakastiketta)

Kuori ja raasta inkivääri.  Lisää kaikki kastikkeen ainekset kattilaan ja keitä muutama minuutti. Siirrä pois levyltä ja anna olla kattilassa. (Älä säikähdä kalakastikkeen tuoksua kun se alkaa keittymään)

Keitä nuudelit. 

Kuori ja ja hienonna valkosipulinkynnet ja salottisipulit. Hienonna nyhtökaura. Pilko tofu kuutioksi. Poista chilin siemenet ja rihmasto. Pilko chili pieneksi. Hienonna valkosipuli. Pilko pähkinät pienemmäksi.

Kuullota sipuleita wokkipannussa / suuressa paistinpannussa. Lisää sitten nyhtökaura, kananmuna ja tofu. Sekoita reippaasti kunnes kananmuna on kypsä. Lisää joukkoon nuudelit ja chili, sekä puolet kastikkeesta. Sekoita ja paista muutama minuutti. (Lisää idut, sekoita). Annostele päälle loppu kastike, pähkinät ja ruohosipulisilppu. Purista päälle puolen limen mehut, nauti!