tiistai 26. joulukuuta 2017

Raikas sienisalaatti

Tämä helppo ja raikas sienisalaatti on erityisen hyvää ruisnappisten kanssa nautittuna, mutta menee tietysti myös aivan salaattina. Tästä riittää isollekin porukalle, varsinkin jos tosiaan tarjoilee sen pikkuisina makupaloina leivän kanssa. Resepti on täältä, mutta hiukan taas tuunattuna. Salaatin voi tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä.

Raikas sienisalaatti


3 dl käyttövalmiita suolattuja sieniä. Pieni (ei maksettu) mainos nyt, mutta erityisen hyvä tuote tähän on citymarketista löytynyt TL-Maistuvat Oy.n  sienimurske.  Niissä on juuri sopivasti suolaa, joten nopea huuhtelu siivilässä riittää poistamaan ylimääräisen suolan maun, ja murskeelle ei tarvitse muuta tehdä. 

1 keskikokoinen punasipuli hyvin pieneksi kuutioksi pilkottuna
1 granny smith omena pieneksi kuutioksi pilkottuna, ei tarvitse kuoria
2 dl ranskankermaa (28% rasvaa)
mustapippuria
kourallinen tuoretta timjamia tai persiljaa hienonnettuna, timjami erityisen toimiva tässä
(suolaa)


Huuhtele sienet tiiviissä siivilässä juoksevan kylmän veden alla, puristele vesi pois ja tarvittaessa pilko pieneksi hakkeeksi. Tarkista, että maku on sopiva ts. ei liian suolainen.

Kuori punasipuli ja pilko pienenksi kuutioksi, pese omena ja pilko pieneksi kuutioksi. Huuhtele yrtti ja hienonna. Sekoita kaikki ainekset keskenään, mausta mustapippurilla. Tarkista maku, lisää suolaa tässä vaiheessa tarvittaessa. Nauti heti, tai vasta seuraavana päivänä.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Joulupöytään(kin) sopiva mausteinen kikhernesalaatti

Meillä on ollut aika poikkeuksellinen vuosi niin merkittävien työ- kuin yksityiselämän tapahtumien ja saavustusten vuoksi, ja joka näin vuoden loppua kohden pian huipentuu uuteen elämänvaiheeseen. Mikäli kaikki sujuu hyvin, meille syntyy pian esikoinen! Harmillisesti Mrs. Antiakatemialla todettiin ruokavaliohoitoinen raskausdiabetes joka on laittanut ruokaharrastajien elämän aivan uuteen uskoon! Tiukan dieetin ja tiukkaakin tiukemman ruokarytmin kanssa on ollut tekeminen, mutta terveellisyydestä on opittu paljon. Tästä lähtien kasvisten määrä syömisessä tulee kasvamaan, ja annoskoot pienenemään, se on varma. Ilman makeita herkkuja pärjää myös yllättävän hyvin. Mutta kyllä on aika ihanaa, että pian voi vähän hellittää tämän ruokahässäkän suhteen. No, tietysti tämä on paljon vaikuttanut blogiin, ja sitten myös esimerkiksi tämän vuoden joulun syömiset ovat Mrs. Antiakatemialle hiukan eri sorttia kuin on totuttu.

Tässäpä siis salaattiresepti joka sopii mainiosti joulupöytään, ja ihan mihin muuhunkin vuodenaikaan! Sisältää paljon raikkautta ja ihanaa mausteisuutta. Resepti on Vege-nimisestä erinomaisesta ruokakirjasta, ja alkuperäinen resepti taas on muokattu nyt paljon pinnalla olevalta kokilta Yotam Ottolenghiltä. 

Mausteinen kikhernesalaatti 


Iso kulhollinen

400 g kikherneitä huuhdeltuna ja valutettuna
1 kurkku kuutioituna
2 isoa tomaattia kuutioituna
150 g retiisiä ohueksi viipaloituna, ei tarvitse kuoria
1 punainen paprika kuutioituna
1 pieni punasipuli hyvin pieneksi kuutioituna
1 puntti korianteria hienonnettuna
0.5-1 puntti lehtipersiljaa hienonnettuna - laitoimme vain puolet kun koko puntti vaikutti niin suurelta määrältä
0.5-1 puntti tilliä hienonnettuna

Kastike
1 dl oliiviöljyä, tai 0.5 dl rypsiöljyä ja 0.5 dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu ja kuoriraaste
2 rkl valkoviinietikkaa
1 tl jauhettua kardemummaa
1 tl jauhettua maustepippuria
1 tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa
suolaa 
pippuria

Pese ja kuutioi kaikki tuoreet ainekset, pese ja silppua yrtit. Huuhtele kikherneet siivilässä ja lisää kasvisten joukkoon.

Sekoita kastikkeen ainekset pienessä astiassa. Kaada salaatin joukkoon. Viilennä salaattia jääkaapissa hetken. Nauti!

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Tonnikala-pastasalaatti aasialaismaustein

Tässä melko terveellinen, hyvin ruokaisa ja maukas tonnikala-pastasalaatti. Inspiraatio kastikkeeseen - eli sambal oelekin käyttöön -  löytyi tältä sivulta, mutta muuten onkin itse sovellettu muut ainekset.
 
Tonnikala-pastasalaatti aasialaismaustein


2-3 hengelle
Noin 200 grammaa eli 5dl täysjyväpastaa, fusilli

Kastike
1 limen mehu
1,5 rkl ruokaöljyä
2 t sambal oelek-chilitahnaa
0.5 tl suolaa
(sokeria)

Muut ainekset
1-2 tölkkiä MSC-sertifioitua tonnikalaa öljyssä

noin 120 g eli puoli rasiallista tuoreita vihreitä papuja

150 g ruusukaalia = puoli rasiallista

1 punasipuli

4 cm pala purjoa

puoli punttia tuoretta Aasian minttua - voi käyttää muutakin yrttiä kuten korianteria, tai thai basilikaa, mutta tässä oli kyllä ihana maku tässä Aasian mintussa.

Laita pasta kiehumaan ohjeen mukaan.

Tee kastike: sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarkista maku itselle sopivaksi, lisää tarvittaessa chilitahnaa tai sokeria, tai vaikka limeä, kunnes saat maut itsellesi sopivaan tasapainoon.

Pese pavut ja pätkäise pavuista kuivat päät pois ja pilko ne kahteen osaan. Pese ruusukaalit ja pilko ne kahteen osaan. Kuori punasipuli, halkaise kahtia ja pilko puolikuun muotoisia ohuita viipaleita. Pese purjo, halkaise kahtia ja pilko puolikuun muotoisa viipaleita.

Laita pannu kuumenemaan ja kuullota pannulla ensin punasipulia hetken. Lisää joukkoon ruusukaalit, kuullota hetki, sitten pavut ja lopuksi purjo. Kuullottele jonkun aikaa niin, että varsinkin ruusukaalit on aavistuksen saaneet väriä ja hiukan pehmenneet, mutta ne saavat jäävät melko rapsakoiksi.

Kun pasta on keittynyt, kaada kastike pastan joukkoon. Annostele ensin varovasti sekä pastaa että kastiketta, ettei jompaa kumpaa tule liikaa. Lisää sitten kuullotetut kasvikset joukkoon. Pese lopuksi Aasian minttu, pilko se ja lisää joukkoon. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja nauti.



maanantai 23. lokakuuta 2017

Kanttarellirisotto

Oikeastaan tänä vuonna olemme ensimmäistä kertaa ostaneet kanttarelleja kaupasta. Syynä ehkä se, että yli kuuden-seitsemän euron hinta on tuntunut aika korkealta tähän saakka. Mutta on se sen arvoista. Täällä meidän korkeuksilla ei tavallinen tallaaja löydä kyllä itse kanttarelleja ja tänä vuonna ei päästy sienimetsään itse muutenkaan lainkaan. Tässä ihanan kanttarellirisoton ohje. 


Kanttarellirisotto
Neljälle
1 rasia tuoreita kanttarelleja, eli noin 250-300 grammaa
2 rkl voita 
2-3 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 litra vettä
1.5 kasvisliemikuutiota
3 dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
1 pussi mustaleimaemmentalraastetta = 130 g juustoraastetta, esim. parmesan
mustapippuria
(suolaa)

Puhdista sienet kaikista roskista. Revi isommat sienet muutamaan osaan.
Laita pannu kuumenemaan. Laita sienet kuumalle pannulle ja paahda kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut, nestettä irtoaa runsaasti, varsinkin jos ne on puhdistettu veden kanssa. Kun suurin osa vedestä on haihtunut, lisää pannulle 1 rkl voita, ripaus suolaa ja mustapippuria. Paistele vielä hetki. 

Sienten ollessa pannulla,  kuori sipulit ja hienonna ne. Keitä 1 litra vettä ja lisää kiehuvaan veteen kasvisliemikuutiot, sekoita.

Ota sienet pois pannulta. Lisää pannulle 1 rkl voita ja 2-3 rkl öljyä ja lasken pannun lämpötilaa hieman. Kun voi "hiljenee", lisää pannulle sipulit ja kuullota kunnes ovat lähes kypsiä. Lisää risottoriisi pannulle. Kuullota noin 5 minuuttia, kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää viini pannulle. Kiehuttele viiniä hetken aikaa, kunnes alkoholi on haihtunut.

Ala lisäämään kasvisliemi riisin sekaan 1-2 kauhaa kerrallaan ja sekoita. Pidä pannulla hyvä lämpö päällä, jotta risotto koko ajan porisee. Kun neste imeytyy, lisää aina pari kauhallista ja sekoita kaiken aikaan. Jatka, kunnes kaikki neste on imeytynyt ja riisi alkaa olla kypsää. Risotto ei saa kuivua, mutta kaikkea nestettä ei tarvitse käyttää. Lopeta nesteen lisääminen kun riisi on makuusi sopivaa, risottoriisiin saada jäädä purutuntumaa. Lisää vielä sienet, sekoita. Lisää juusto ja anna sulaa joukkoon, sekoita. Maista vielä suola. Nauti!

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Puolukkahillo

Maanmainio marjavuosi ei ota loppuakseen. Meitä taas hemmoteltiin, kun vanhemmat sukulaiset olivat käyneet marjassa ja meille toimitettiin puolukkaämpärillinen. KIITOS! Luulisi että näiden asioiden pitäisi mennä toisinpäin, me poimisimme marjoja eläkeläisille...no, ehkä muutaman vuoden päästä sitten kääntyy poimintavuorot. Pakastimme osan, osasta teimme hilloa. Tässä itsellekin muistiin hyvän puolukkahillon ohje. Hillosta ei tule liian makeaa, vaan siitä löytyy juuri sopiva happaman ja makean tasapaino, on maukasta. 

Puolukkahillo


Noin 2 litraa hilloa
2 kg / 4 litraa tuoreita puolukoita
1 dl vettä
1 kg hillosokeria

Käytä perattuja marjoja.

Lisää marjat isoon kattilaan, kaada sekaan vesi. Laita kattila kuutoselle ja odota, että se alkaa höyrytä. Lisää hillosokeri, kuumenna kiehuvaksi. Laske lämpötila sitten ykköselle tai kakkoselle ja keitä kevyesti poreillen 15 minuuttia. Sekoita välillä.

Ota pois levylä. Kuori vaahto. Meille vaahtoa ei tullut kovin paljon, mutta kaavin senkin vähäisen pois, mukaan lähti hiukan hilloakin. Anna hillon jäähtyä kattilassaan puoli tuntia, sekoittele pariin kertaan.

Kaada hillo puhtaisiin ja kuumennettuihin lasipurkkeihin, sulje tiukasti. Anna jäähtyä vielä jonkun aikaa. Säilytä jääkaapissa. Voi kaataa myös pakasterasioihin ja säilyttää jääkaapissa, mutta ehkä ne pakasterasiahillot kannattaa syödä ekaksi pois, lasipurkissa säilynee paremmin.

tiistai 19. syyskuuta 2017

Terveellinen ja raikas vihermehu

Mr. AA (Antiakatemia) kävi työmatkalla Sevillassa Espanjassa ja matkoillahan sitä aina inspiroituu ruoan laiton suhteen. Katsotaan milloin pääsemme testaamaan esimerkiksi herkullisiksi kuvattuja kalaruokia, mutta nyt ens alkuun Mr. AA kertoi nauttineensa suuresti terveellisistä ja raikkaista vihermehuista matkallaan ja hän onkin nyt tehnyt niitä paljon kotosalla. Tähän tarvitsee mehustimen/mehulingon sekä blenderin/sauvasekoittimen. 

Vihermehu


Iso kannullinen
6 isoa mehukasta omenaa
 2 sellerinvartta
1 paketti tuoretta pinaattia
1 sitruunan mehu
2 rkl sokeria, voi jättää myös pois

Pese omenat, pinaatit ja sellerinvarret. Pilko omenat linkoon mahtuviksi, ei tarvitse kuoria tai poistaa siemenkotaa. Linkoa omenat. Linkoa sellerit. Ota blenderi esille ja lisää omenasellerimehu sinne. Llisää pinaatit, sekoita niin että pinaatti hajoaa. Lisää sitruuna ja sokeri. Tämän voi tehdä myös sauvasekoittimella, ota astiaan pieni määrä mehua, lisää pinaatit ja murskaa se sauvasekoittimella, yhdistä sitten kaikkiin muihin aineksiin ja sekoita hyvin. Anna viilentyä jääkaapissa, mehu on parasta kylmänä. 

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Mereneläväpaella

Tästä mereneläväpaellasta on tullut oikea hitti meille viime aikoina. Tätä tekee koko ajan mieli ja koska se on helppo valmistaa, mereneläväpaellaa tulee tehtyä nyt aikasta usein. Kumma kyllä, paellan kalat, simpukat ja katkaravut eivät tykkää huonoa lämmityksestäkään, maku pysyy hyvänä päivästä toiseen. Ohjeeseen on katsottu mittoja mtv3:sen "Klassinen paella Valencia"-ohjeesta, mutta sitä olemme muokanneet paljon, koska meillä kyseessä lihaton version. 

Mereneläväpaella

Kuudelle 
1 prk simpukoita suolaliemessä
1 pussillinnen isoja katkarapuja, pakaste
300 g vaaleaa kalaa, esim. n 5 kpl ahvenfileitä tai 1 pkt pakasteturskafilettä
1 dl kuivaa valkoviiniä
0.5 dl oliiviöljyä/rypsiöljyä
1 iso keltasipuli
1 soolo valkosipuli / 3 tavallista valkosipulinkynttä
1 prk tomaattimurskaa
1 vihreää paprikaa
3 dl pitkäjyväistä riisiä
½ sitruuna + sitruunalohkoja
8 dl kalalientä eli 2 kalaliemikuutiota
0.5 g sahramia
1 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
½ maustemitta cayennepippuria / chilijauhetta
100 g mustia kivettömiä calamataoliiveja

Jos käytät pakastekalaa, sulata se ennen ruoanlaittoa. Ota katkaravut sulamaan. 

Kuori ja hienonna keltasipuli ja valkosipuli. Poista paprikasta siemenet ja kuutioi, saavat jäädä melko isoiksi paloiksi.

Kuullotta sipuli ja valkosipuli isossa paistinpannussa / wokkipannussa puolessa desissä öljyä, kunnes ovat ottaneet vähän väriä. Jos ei ole isoa paistinpannua niin ruoan voi tehdä isossa kattilassa. Lisää joukkoon riisi, sekoita ja paista muutama minuutti. Lisää viini. Kiehuttele viiniä vähän aikaa, että alkoholi haihtuu. Lisää tomaattimurska ja paprikat, paista muutama minuutti.

Kiehauta 8 dl vettä vedenkeittimessä. Siirrä astiaan ja liuota kalaliemikuutiot veteen. Lisää joukkoon myös sahrami. Lisää pannulle. Lisää puolikkaan sitruurana mehu, mustapippuri, chili/cayanne ja suola.

Anna porista keskilämmöllä n. 15 minuuttia, kunnes riisi alkaa olla kypsää ja suurin osa nesteestä on haihtunut. Paella ei saa olla kuivaa, jos vettä haihtuu liiaksi, lisää sitä vähän tässä vaiheessa.

Lisää suupaloiksi pilkottu kala, simpukat ja katkaravut. Kiehuttele n. 5-10 minuuttia, kunnes kala on kypsää ja ravut sulaneet. Lisää lopuksi oliivit. Tästä kuvan paellasta unohtui oliivit kokonaan...

Pilko loppu eli puolikas sitruuna lohkoiksi. Purista yksi sitruunalohko lautaselliselle paellaa.
Nauti!

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Mansikka-persikkakeitto tuoreista marjoista

Meillä on sellainen onnellinen tilanne, että Mr. Antiakatemian vanhemmilla on mansikkaviljelyksiä ja satoa riittää runsaasti lähisuvun käyttöön. Niinpä meilläkin on ollut mansikkaa niin paljon, että siitä voi tehdä vaikka tuoremansikkakeiton, kaikkea emme saa mahdutettua pakastimeen. Ja tilaa pitää jättää myös muille marjoille. Tämä keitto on jännnästi kirpeä ja makea yhtäaikaa! Keitto tarjoillaan kylmänä. Ohje mukailee Yhteishyvä-lehden nettisivuilta löytyvää masikkakeiton ohjetta, mutta tässä meidän versiossa sitä on muutettu jonkun verran.

Mansikka-persikkakeitto


4 annosta

8 dl tuoreita mansikoita
2 dl = noin 2 tuoretta persikkaa
0.75 dl ruokokidesokeria
4 dl vettä

1 rkl perunajauhoja
1.5 rkl vettä

Pese mansikat. Poista niiden kannat ja viipaloi. Kuori persikat ja viipaloi. Laita mansikat ja persikat isoon kattilaan. Lisää joukkoon sokeri ja vesi. Kiehauta ja keitä 5 minuuttia. Varo, keitto saattaa kiehahtaa yli helposti tässä vaiheessa. Siirrä seos tiheään siivilään ja purista/paina lusikalla mansikat ja persikat siivilän läpi kulhoon, saat tasaista sosetta. Koita saada mahdollisimman suuri osa seoksesta siivilän läpi, lopun voi heittää pois. Siirrä sose takaisin kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Sekoita kupissa perunajauhot ja vesi. Siirrä suurrus kattilaan ja sekoita. Anna kiehahtaa vielä kerran ja nosta kattila pois levyltä. Ripottele keiton päälle hiukan sokeria, niin se ei kuoretu. Anna jäähtyä hetki ensin huoneenlämmössä, sitten esimerkiksi tarjoiluastioissa jääkaapissa, niin jäähtyy nopeampaa. Nauti!

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Maanmainio grillimarinadi porolle, sienille ja kasviksille

Mrs. Antiakatemialle tuli yhtäkkiä makumuisto vuosikymmen(i)en takaa mieleen, muisto koski aivan mahtavaa punaisen lihan marinadia ja sitä varten piti ottaa yhteyttä Tätiin. Täti löysi reseptin arkistoistaan ja havaitsimme, että resepti on 1980-luvulta peräisin olevasta lehdestä! Reseptiin tuleekin ketsuppia...Toisinto tehtiin porolla, sienillä ja kasviksilla ja oli aivan huippuhyvää! Poro on hyvä grillattava. Olemme grillanneet nyt ulkofilettä ja näissä kuvissa on paahtopaistia. Molemmat olivat todella mureita ja herkullisia tällä tavoin vartaissa grillattuna. 

Maanmainio marinadi



Teimme tuollaisia yhden raaka-aineen vartaita, ei tarvitse huolehtia eri kypsyyksistä tällä tapaa. Tänä kesänä olemme myös grillanneet varhaiskaalta lohkoina, hyvää on!
 
Porovartaat ennen grilliä.



Valmista!

Noin neljälle

Marinadi
1 dl ketsuppia
2 rkl soijaa
1 dl öljyä
2 rkl punaviinietikkaa
2-3 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria

Grillattavat, niin paljon kuin ruokalijat jaksavat syödä
Poron ulkofilettä, sisäfilettä tai paahtopaistia
Isoja herkkusieniä
Kesäkurpitsaa
Paprikaa
Varhaiskaalta


Hienonna valkosipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja siirrä hetkeksi jääkaappiin maustumaan. Upota puiset grillitikut astiaan jossa on vettä.

Pese sienet ja halkaise kahtia. Pese paprika ja leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi. Kuori kesäkurpitsa ja viipaloi noin sentin viipaleiksi.  Pese varhaiskaali ja leikkaa neljään osaan. Öljyä kaalenpalat tilkalla öljyä, varhaiskaalia ei marinoida. Poista porosta kalvot ja huonot osat. Leikkaa sopiviksi annospaloiksi. 

Siirrä porot litran minigrip-pussiin, jaottele kasvikset eri astioihin. Jaa marinadi porolle ja kasviksille. Sekoita hyvin. Marinadi on melko voimakasta, joten jo tunnin marinointi riittää hyvin. Poro voi olla tunnin ajan lämpimässä marinoitumassa, grillaushetkellä viimeistään lihan tulisi olla huoneenlämpöistä. 

Pujota kasvikset ja porot vartaisiin ja aloita grillaaminen. Grillaukseen (kestoon, lämpötiloihin) on vähän hankala antaa ohjeita, kun grillit ovat niin erilaisia, ja avotulenkin kanssa on aina vähän säätämistä. Nämä on tehty kaasugrillillä. 

Aloita grillaaminen paprikoista ja kaalista, grillaa suht kovalla teholla ja kääntele aika ajoin. Lisää sitten sienet ja sen jälkeen kesäkurpitsat grilliin. Siirrä kypsät folioon ym. lämpimään odottamaan mikäli tila loppuu kesken. Grillaa lopuksi porot kovalla lämmöllä. Kuulemma porolle riittäisi 5-7 minuuttia, me pidettiin noin 10 minuuttia, kun meidän grilli on aika tehoton. Kokeile kypsyyttä, meistä sopivan kypsä poro on semmoinen kimmoissa ja sisältä punertava, muttei verinen.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Nigellan couscous-halloumisalaatti

Some-feedissä tuli vastaan vastustamattoman näköinen ja oloinen salaattiresepti ja nyt ollaankin tätä tehty varmaankin viikottain. On tarjottu tätä myös juhlissa ja tykätty on! Ensi kerralla vaihdamme halloumin fetaan (sitä ei paisteta halloumin tapaan), katsotaan miltä sitten maistuu. Resepti suoraan täältä. Meidän ja reseptin kuvat poikkeavat toisistaan melkein kuin yö ja päivä, kumma juttu : ). Linkin reseptissä on varmaankin käytetty ainakin enemmän savupaprikaa.

Nigellan couscous-halloumisalaatti 


 Iso kulhollinen
2 dl couscousia
1-2 tl savupaprikajauhetta (on aika voimakasta)
2 dl kasvislientä = vettä ja puolikas kasvisliemikuutio
1 pkt halloumia
15 kirsikkatomaattia
1 pieni keltasipuli / punasipuli
0.5 - 1 puntti persiljaa maun mukaan
oliiviöljyä
0.5-1 limen mehua

Mittaa couscous kulhoon. Sekoita joukkoon savupaprikajauhe. Kuumenna vettä vedenkeittimessä ja lisää joukkoon kasvisliemikuutio, sulata kuutio veteen. Lisää kasvisliemi couscousin päälle ja sekoita. Peitä kelmulla ja anna turvota 10-15 minuuttia. 

Huuhtele halloumia juoksevan veden alla hetken. Viipaloi se noin sentin viipaleiksi. Paista juusto pannulla korkeahkossa lämmössä pienessä määrässä oliiviöljyä niin, että siihen muodostuu ruskea paistopinta molemmin puolin. 

Hienonna sipuli. Halkaise kirsikkatomaatit. Hienonna persilja. Kuutioi halloumi vähän pienemmäksi.

Pöyhi valmis couscous irtonaiseksi. Lisää joukkoon sipuli, tomaatit, halloumi ja persilja. Sekoita.  Valuta päälle hiukan oliiviöljyä ja limen mehu. Purista ensin puolikkaan limen mehu ja lisää maun mukaan. Nauti! Salaatti on hyvää seuraavanakin päivänä.

torstai 4. toukokuuta 2017

Kimchi fried rice - paistettua riisiä kimchillä

Kimchistä, eli korealaisesta hapatetusta kaalista on  moneksi! Paistaessa sen maku muuttu entistäkin syvemmäksi ja maukkaammaksi. Tässä ohje paistetulle riisille, jossa mukana kimchiä. Tämä on hiukan tulinen ruoka, tulisuutta voi vähentää laittamalla vähemmän chilitahnaa. Meillä oli tässä itse tehtyä kimchiä, ohje täällä. Kävimme paikallisessa aasialaisessa kaupassa täällä Suomessa ja siellä kylmäkaapissa oli myynnissä kimchiä ja se oli tosi hyvää! Huom. tämän reseptin mukaan riisi keitetään edellisenä päivänä ja se saa olla yön yli jääkaapissa. Riisi tällöin muuttuu vähän "tahmeammaksi" ja maut tarttuvat paremmin. Jos keität riisin samana päivänä, keitä se vähemmässä vedessä.

Kimchi fried rice



Neljälle

2 dl (pitkäjyväistä) riisiä
2.5 dl kimchiä
0.5 dl vettä
0.5 dl kimchin lientä
1 rkl gochujang -korelaista punaista chilitahnaa. Löytyy ainakin aasialaisista kaupoista. Jos ei löydy, niin voisi korjata 1 rkl chirachalla. 
2 rkl seesamiöljyä 
kevätsipuli
3 kananmunaa
rypsiöljyä paistamiseen

Keitä riisi paketin ohjeen mukanaa mielellään edellisenä päivänä ja säilytä jääkaapissa yön yli. 

Riko kananmunat kulhoon, riko rakenne haarukalla. Paista kuumalla pannulla kokkeliksi pienessä määrässä öljyä, eli siirtele munaseosta pannulla niin kauan, kun se on ns. irtonaista ja kypsää. Tähän menee vain noin 3 minuuttia. Ota pois pannulta. 

Suikaloi kimchi sentinlevyiseksi.  Pese pannu ja lisää se takaisin levylle. Paistele kimchiä pieness määrässä öljyä keskilämmöllä noin 5 minuuttia. 

Lisää riisi, vesi, kimchi-menu ja chilitahna pannulle kimchin joukkoon. Kääntele ja paista seosta keskilämmöllä noin 10 minuuttia. Ota pois levyltä. Lisää seesamiöljy ja sekoita hyvin. Pilko kevätsipuli renkaiksi ja ripottele riisin päälle. 

Nauti!

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Ihana, ihana Pariisi!

Kävimme maaliskuussa Pariisissa lyhyellä lomalla. Ai että se on ihana kaupunki! Ja ruokailijan paratiisi. Tarjontaa on niin paljon, että tulimme loppulomasta siihen tulokseen, että ainakin illallisille on syytä tehdä vähän google-hakuja ja researchiä ravintolan suhteen ja varata myös pöytä, välttyy liialliselta haahuilemiselta. Monet paikat joissa söimme olivat myös todella pieniä ja aivan täynnä. Tässä vähän parhaita paloja ravintolaelämyksistämme. 



Selvitimme jo etukäteen hyvän mereneläväpaikan osoitteen ja teimme pöytävarauksen, kannatti! Tämä Bar a iode-niminen ravintola oli ihan mahtava paikka! Ruoka erinomaista ja hyvin laitettua, kaikki viimeisen päälle mietittyä, trendikäs paikka, hyvä tunnelma ja uskomatoman hyvä hinta-laatusuhde. Tämä lautanen, pullo viiniä ja kaksi jälkiruokaa kahveineen yhteensä 60 euroa.



 Tätä samaa ruokaa söimme Etelä-Ranskassa, hyvä ja maukas välipala. Suolainen creppi.

Yhtenä iltana meillä ei ollut varausta ja etsimme itse asiassa paikkaa jossa syödä jänistä. Ei löytynyt sopivaa, mutta sitten astuimme sisään yhteen pieneen japanilaiseen paikkaan, jossa oli michelin-tarra (ei tähden merkiksi mutta maininnan) ovessa. Tunnelma oli lämmin ja mielenkiintoinen ja pian istuimmekin baaritiskillä ihmettelemässä taitavan kokin ruoanlaittoa. Olipas erityinen ja nautinnollinen ilta, kaikki aivan uutta meille.


Yllä mereneläväsalaatti alkupalaksi, oli vähän tuhti annos kyllä.


 Tässä yllä lootusta ja juustoa. Päällä kalasta valmistettu juttu, joka kuumana piti ääntä ja "eli" siinä. Mielenkiintoista!


Kokki kokkasi tilauksia sitä mukaa kun niitä hänelle esitettiin. 


 Tässä toinen pääruoista, tonnikalaa. Aina vähän mietityttää tonnikalan eettisyys kyllä, mutta nyt tuntui että tässä paikassa sitä on päästävä maistamaan. Oli suussasulavaa, mutta maultaan melko mietoa. Kastikkeet toivat sitten potkua annokseen.



 Toinen pääruoka oli kampasimpukkaa, kasviksia, levää ja yrttejä. Jälkiruoasta ei ollut kuvaa mutta se oli ihanaa tamarindisorbettia. 

Sitten kävimme myös kokemassa aivan uutta keittiötä, nimittäin tiibetiläistä. Oli hyvää, ja kyllä se erosi esimerkiksi nepalilaisesta ruoasta jota olemme maistelleet. Paikka oli todella tunnelmallinen ja tosi pieni, sisustukseltaan erityinen värikkäine kankaineen ja lippuineen. Hinta todella edullinen. Tässä alla kuva, toinen otti perunacurrya ja toinen mykyjä. Jälkiruoaksi oli tuoreita litsejä sokeriliemessä ja ne olivat tosi hyviä.


Kävimme myös yhdessä kuuluisassa turistien kansoittamassa kahvilassa nimeltä Angelina. Paikka on erityisen kuulu kaakaostaan ja tietysti pariisilaisista leivoksista.  Ovella oli monenkymmenen henkilön jono ja koko suuren suuri kahvila oli aivan täynnä ihmisiä. Jono etenki kuitenkin nopeaa. Meillä meni vähän överiksi meininki siellä. Tilasimme shamppanjat, teen, kaakaon ja kaksi leivosta. Hinnaksi tuli yli 60 euroa....voe mahoton paikka. Teekin maksoi 7 euroa. Noh noh noh, kerrankos sitä tuollaiseen paikkaan pääsee. 


Jänispaisti jäi vielä kokematta, samoin ramen-paikoissa syöminen. Ja tuhat muuta mahdollisuutta. 

Milloin pääsee uudestaan Pariisiin?



sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lämmin fetasalaatti/paistos

Olipas Glorian ruoka & viini 2/2017 hyvä numero! Inspiroiduttiin kokeilemaan lehden useita reseptejä. Muutamat täytyy kokkailla vielä toiseen kertaan ja tuunailla niitä ehkä vähän omaan makuun sopivammaksi, mutta tämä lehden resepti kyllä menee aivan tällaisena jatkoon. Nautimme tämän lämpimän fetasalaatin brunssilla paahtoleivän päällä ja toimi tosi hyvin niin. Kuvan annos on puolitettu neljän hengen reseptistä, siitä riitti meille hyvin, olisi riittänyt ehkä kolmellekin.

Lämmin fetasalaatti



Neljälle

1 pkt fetaa
3 valkosipulinkynttä
2 punasipulia
1 fenkoli / salaattifenkoli
1 kesäkurpitsa
250g tuoreita vihreitä papuja
(250g tummia viinirypäleitä) ei laitettu näitä
1 dl kalamataoliiveja
1/2 sitruunan mehu
4 rkl rypsiöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
2 tl kuivattua oreganoa/pizzamaustetta
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
4 tomaattia
1 ruukku basilikaa

Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen. Kuori punasipulit ja leikkaa kahtia, viipaloi puolikuuksi. Kuori valkosipulit ja hienonna. Viipaloi fenkoli. Huuhdo pavut ja leikkaa papujen päät pois ja puolita. Kuutio feta. Laita kaikki ainekset uunipellille leivinpaperin päälle tai isoon uunivuokaan.

Tee kastike. Sekoita pienessä kulhossa sitruunamehu, rypsiöljy, punaviinietiikka, oregano, suola ja pippuri . Kaada kasvisten päälle ja sekoita kastike kaikkialle.

Kypsennä paistosta uunissa 20 minuuttia. Lohko tomaatit neljään osaan ja lisää ne paistokseen 20 minuutin jälkeen. Paista vielä 5 minuuttia. Lisää tuore basilika vielä paistoksen päälle juuri ennen tarjoamista. Nauti vaikkapa paahtoleivän päällä.

lauantai 28. tammikuuta 2017

Keltainen perunacurry

Tämä on meidän tämänhetkinen suosikkiruokamme, kermainen, lempeän mausteinen ihana curry jossa on perunaa.

Keltainen perunacurry


4 hengelle

 0.5 purkkia keltainen currytahna (Pirkka, täysi purkki on 110g eli tähän tulee 55 g)
4 isoa / 6 pienempää kiinteää perunaa
4 tomaattia
1 prk tuoretta korianteria
3 valkosipulinkynttä
1 keltasipuli
2 rkl tomaattipyrettä
2 dl kermaa
vajaa 1 dl öljyä
suola
nuudelia 2-3 levyä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Kuori perunat. Keitä tai höyrytä ne kypsiksi. Jos höyrytät, lohko perunat muutamaan osaan.

Lohko tomaatit. Kuori yksi valkosipulinkynsi ja hienonna se. Leikkaa korianterista varret pois ja hienonna ne.  Lisää kaikki uuniastiaan ja lisää päälle noin 1 rkl öljyä ja sekoita ainekset keskenään. Paahda uunissa 10 minuuttia.

Hienonna loput valkosipulin kynnet ja keltasipuli. Lisää kattilaan tai korkealaitaiseen pannuun puoli desiä öljyä. Kuumenna öljy ja lisää siihen sipulit, currytahna ja tomaattipyre. Hauduttele seosta noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää uunissa ollut tomaattisipulikorianteri-seos joukkoon. Hauduttele noin 5 minuuttia. Lisää tuore korianteri joukkoon. Ota sauvasekoitin ja soseuta sileäksi. Lisää suolaa noin 1-2 tl.

Laita nuudelivesi tässä vaiheessa kiehumaan.

Lisää keitetyt/höyrytetyt perunat curryyn ja sekoita hyvin. Tarkista suola, lisää tarvittaessa. Lisää sitten kerma ja hauduta niin kauan kunnes nuudelit ovat kypsiä.

Nauti nuudelien kanssa!